Hateful Eight
 

 



Ensi-ilta: vuosi 2015
 
Päärooleissa: Samuel L. Jackson, Kurt Russell, Jennifer Jason Leigh, Walton Goggins, Demián Bichir, Tim Roth, Michael Madsen ja Bruce Dern
 
Pitihän tuo käydä katsomassa heti kun teatteriin tuli. Kyllähän tuo mietitytti ennakkoon, kun jostain luin että suunnilleen koko elokuva sijoittuu yhteen huoneeseen ja sitten kun vielä elokuvan kestokaan ei ole ihan lyhyimmästä päästä. Mutta on se Tarantino vaan melkoinen guru, ei kyllä käynyt missään vaiheessa mielessäkään, että elokuva olisi tylsä tai pitkäveteinen.
 
Tietysti jos lähtee vertaamaan Django Unchained -elokuvaan, niin hateful Eightissä ei tarvi nauraa yhtä paljon, mutta se ei liene tarkoituskaan. Muutama kohta kyllä vetää suupieliä virneeseen, mutta joku ihmisyystekijä takaraivossa alkaa toppuuttelemaan: Saako tällaiselle oikeasti nauraa? Kuten Tarantinon elokuvissa on tapana. Jos noin niin kuin ”Hupsis, ammuin vahingossa pääsi palasiksi” -tilanne tulee yhtäkkiä eteen niin mietipä siinä sitten kuinka kuuluvasti ja kuinka pitkään tuolle pitää hekottaa.
 
Puhetta ja tarinaa riittää tuttuun Tarantino -tyyliin. Kaikilla on omat tarinansa, toinen toistaan ällöttävämpiä ja pikku hiljaa alkaa katsojallekin valkenemaan, että joku valehtelee, kenties useampikin.
 
Jo olet Tarantino -fani, niin totta kai käyt tuon katsomassa. Ja samaa sanon kuin moni muukin, hyvä leffa, mutta ei Tarantinon paras. Jos sinua taas Quentinin tyyli ällöttää niin ei kannata mennä elokuvateatteriin tai vuokrata tätä, ei nimittäin tule muuttamaan näkökantaasi.

 
 
Angry Birds
 
Ensi-ilta: vuosi 2016
 
Kävin lapsen kanssa katsomassa 3D-version ja siinä kyllä hyvin huomasi saman asian, mitä on saanut joka paikasta lukea. Lapsi tykkäsi elokuvasta samoin kuin aika moni muukin katsoja ympäri maailman. Leffahan on kerännyt valtavat katsojamäärät joka puolella. Kriitikot sen sijaan ovat pääsääntöisesti elokuvan lytänneet ja itse olen heidän kanssaan samoilla linjoilla. Moneen muuhun animaatioon verrattuna Angry Birds ei oikein tarjoa aikuisille hupia: juoni ei ole kummoinen ja vitsit ei juuri naurata. Esimerkiksi Itse Ilkimykseen ja Kätyreihin verrattuna vihaiset linnut on kyllä aika surkea - noin niin kuin keski-ikäisen näkökulmasta. Parasta elokuvassa oli ehkä musiikki, eikä sekään niin huippua.
Mutta elokuvahan on suunnattu lapsille - ei kriitikoille eikä tylsillä aikuisille. Ja siinä se on onnistunut. Muutahan ei tarvikaan.
Juonella ei niin ole merkitystä, mutta suunnilleen näin se menee: possut tulevat lintujen saarelle ja esittävät ystäviä. Bileiden järjestäminen linnuille on vain apuväline, jolla heidän huomio suunnataan muualle siksi aikaa kun possut varastavat lintujen munat ja vievät ne laivallaan possusaarelle. Sieltä linnut lähtevät sitten muniaan pelastamaan ja heidän apuväline on iso ritsa, jonka ammuksina linnut itse toimivat.



 
 

     
           
           
           
           
 
Copyright © 2003-2016 Lincoln's Hand | lincolnshand@lincolnshand.com